Korianteri, Cilantro

 

Korianterin kotipaikka on alun perin luultavasti Aasia ja Pohjois-Afrikka, mutta nykyään sitä viljellään joka puolella Välimeren aluetta, Marokkoa, Itä-Eurooppaa ja Intiaa. Tämä ikivanha viljelykasvi on puolimetrinen yrtti, jonka lehdet muistuttavat persiljaa ja pienet, punavalkoiset kukat kasvavat rykelminä.

Vaikuttavat ainesosat

Korianterin öljypitoiset hedelmät sisältävät jopa 25% eteeristä öljyä, jossa on runsaasti bakteerikasvua estävää ja lihaskouristuksia hillitsevää linalonia.

Rohdoskäyttö

Korianteri sisältää runsaasti C-vitamiinia. Sitä on käytetty perinteisesti mm. stimuloimaan ruokahalua, apuna ruuansulatuksessa ja rauhoittamaan vatsaa. Lisäksi se poistaa tehokkaasti raskasmetalleja ja myrkkyjä kehosta.

Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että lähes kaikki korianterin lääkitsevät ominaisuudet ovat peräisin hedelmien eteerisestä oljystä, joka säätelee ruuansulatusnesteiden eritystä ja lievittää ilmavaivoja. Korianterinsiemenet ovat tehokkaita etenkin erilaisten ruuansulatushäiriöiden hoidossa, ja niitä suositellaan myös tavallisiin tulehdusperäisiin ripuleihin.

Intiassa vuonna 1997 tehdyissä eläinkokeissa korianterivalmisteet alensivat veren kolesterolitasoa. Korianterin arvellaan myös torjuvan bakteeri- ja sieni-infektioita.

Ulkoisesti käytetty korianteriöljy lievittää peräpukamien aiheuttamaa kipua sekä reumaattista nivelkipua.

Muu käyttö

Cilantro eli korianterista valmistettu uute on tutkittu kelatoiva valmiste. Vaikuttavasta aineesta on useita eläinkokeita, ja uutteesta konkreettisia käyttäjäkokemuksia.

Yhdysvalloissa korianteriuutetta käytetään mm. autismin, aleksitymian ja aspergerin tukihoitona. Vaikutus perustuu rokote-elohopean kelatoimiseen pois kehosta ja välillisesti myös alumiinin ja formaldehydin poistumiseen. Kaikki aiemmat aineet ovat rokotteiden apuaineita, joita vastasyntyneen maksa ja aivot voivat varastoida. Korianteriuutetta kannattaa käyttää yhdessä klorellan kanssa.