Happo-emästasapaino

 

Oireet syntyvät hitaasti

Happoa muodostavat ruoka-aineet happamoittavat elimistöä, jos niitä saadaan jatkuvasti liikaa, eikä samanaikaisesti ruoka sisällä riittävästi niitä neutraloivia emäksisiä aineita.

Elimistön happoylimäärän haittavaikutuksista ei ilmene välttämättä oireita kuin pitkän ajan kuluessa. Happoja kertyy verenkiertoon niin kauan kuin mahdollista.

Itävaltalainen professori Ebbinger tuli tutkimuksillaan siihen tulokseen, että noin 35 vuoden iässä sekaruokaa syövän ihmisen elimistö on saavuttanut pisteen, jossa sen happamuus ei voi enää lisääntyä. Hän kutsui tätä tilaa "verireumaksi" useimpien aineenvaihduntasairauksien esiasteeksi.

Nykyään monenlaiset eri aineenvaihduntasairaudet ovat lisääntyneet voimakkaasti yli 40-vuotiaiden keskuudessa.

Liiallinen happamuus rasittaa elimistöä

Biologinen lääketiede tuntee lukuisia eri sairauksia, joiden se katsoo aiheutuvan nimenomaan pitkäaikaisesta elimistön happamuudesta. Niitä ovat esimerkiksi reumaattiset sairaudet, vanhuuteen liittyvät kalkkeutumissairaudet ja sidekudossairaudet.

Sidekudos käsittelee lopulta ne happoylimäärät, jotka eivät voi poistua elimistöstä normaalilla tavalla. Elimistön synnyttämät happoylimäärät rasittavat myös munuaisia.

Mahahaavan epäillään olevan seurausta kyseisen happamuuden noususta, samoin luuston kalkkikadon, eli osteporoosin.  Varsinkin vaihdevuosioireet ohittaneiden naisten keskuudessa osteoporoosi on nykyään yleinen sairaus.

Liiallinen happamuus voi olla erilaisten kipu- ja särkytilojen, rappeutumissairauksien ja erilaisten aineenvaihduntavaivojen kuten erilaisten reumatilojen, maksa-, vatsa-, munuais- ja sydänvaivojen sekä diabeteksen, kohonneen verenpaineen, verenkiertohäiriöiden ym. aineenvaihdunnan sairauksien yksi syy.

Kivennäisvalmisteet ruokavalion tukena

Happovoittoinen ruoka kerää nestettä elimistöön samalla tavalla kuin suola. Elimistön liiallinen happamuus voi heikentää myös hampaiden ja ikenien terveyttä.

Koska kaikki "normaaliruoka" on enemmän tai vähemmän happoylimäärää synnyttävää, ei ole vaikea ymmärtää, miksi sekaruokaa moititaan niin voimakkaasti ja emäsvoittoista ruokaa pidetään erinomaisena ja tervehdyttävänä.

Käytännön vaikeus on kuitenkin ollut saada koostetuksi emäsvoittoinen ruokavalio, joka tyydyttää kaikki ravitsemukselliset tarpeet ja neutraloisi muodostuvat happamat aineet. Tähän ongelmaan voi vastata mm. erilaisilla elimistön emäksisyyttä tukevilla kivennäisainevalmisteilla ruokavalion ohella.

Happamia ja emäksisiä ruokia

Vihreät vihannekset ovat pääsääntöisesti emäksisiä. Voimakkaasti emäksisiä kasveja ovat muun muassa kurkku, oraat ja idut.

Myös osa hedelmistä muodostaa elimistössä emäksisiä aineenvaihduntatuotteita, sisältämistään hapoista huolimatta. Esimerkiksi erittäin happamalle maistuvat hedelmät kuten sitruunat, tuottavat emäksisen reaktion elimistössä.

Happamuutta kehossa lisäävät mm.  kahvi ja tee (myös vihreä tee) liha, kananmuna, juusto, maito sekä muut maitotuotteet, sokeri, valkoiset jauhot, makeutetut ja pastöroidut tuoremehut sekä alkoholi.

Myös kaikista viljoista muodostuu happoja samalla tavalla kuin lihasta tai kalasta.