Eteeriset öljyt

 

Eteeriset öljyt ovat kasveista yleisimmin tislaamalla erotettuja öljyjä. Niiden pohjana olevat kasvit ovat joko luonnonmukaisesti viljeltyjä tai kokonaan luonnonvaraisia ja ne poimitaan tiettyihin vuoden- ja vuorokauden aikoihin, kun niiden kemiallinen koostumus on optimaalisimmillaan terapeuttisiin tarkoituksiin.

Eteeriset öljyt jaetaan haihtumisnopeuden perusteella kolmeen luokkaan.

Latvatuoksut ovat raikkaita ja kevyitä. Niiden vaikutus on virkistävä ja energisoiva. Ne haihtuvat huoneenlämmössä noin kolmen tunnin kuluessa. Latvatuoksuihin kuuluvat esimerkiksi sitruuna, greippi, eukalyptus ja teepuu.

Sydäntuoksut ovat vaikutuksiltaan tasapainottavia. Näiden öljyjen pohjana ovat yrtit ja mausteet. Ne haihtuvat huoneenlämmössä noin kuudessa tunnissa. Sydäntuoksuja ovat esimerkiksi laventeli ja kaneli.

Koostumukseltaan raskaat juurituoksut ovat voimakkaasti rauhoittavia ja rentouttavia. Niiden pohjana ovat voimakastuoksuiset kukat, puut ja pihkat. Juurituoksut haihtuvat huoneenlämmössä noin kahdessa päivässä. Esimerkiksi patsuli on juurituoksu.

Tasapainoinen tuoksuyhdistelmä saadaan yhdistämällä öljyjä kustakin luokasta. Eteeriset öljyt tulee sekoittaa kasvisöljyihin tai alkoholiin, ne eivät liukene veteen.

Aromaterapiahieronnassa ja kylvyissä eteeriset öljyt imeytyvät ihon läpi ja kulkeutuvat keuhkojen välityksellä verenkierron kautta kaikkialle kehoon. Hengitettynä eteeristen öljyjen tuoksumolekyylit vaikuttavat aivoihin, elintoimintoihin ja psyykeeseen. Öljyjen tehossa oleellista ei ole se, mitä kautta ne kulkeutuvat elimistöön.

Eteeriset öljyt ovat antiseptisia ja desinfioivia. Ne estävät ja lievittävät tulehduksia sekä vahvistavat immuniteettiä, verenkiertoa ja imunestekiertoa. Niitä käytetään myös kipuja ja kouristuksia lieventämään. Eteeriset öljyt voivat poistaa elimistöstä kuonaa ja myrkyllisiä aineita. Jotkut öljyistä poistavat myös nesteitä sekä elvyttävät elintoimintoja ja auttavat säätelemään hormonitoimintaa.

Eteeriset öljyt ovat vahvoja. Niitä tulee käyttää alkuun varovaisesti - hieronnassa laimennettuna perusöljyyn tai -voiteeseen (muutama tippa/1 dl öljyä). Osa ei sovi raskaana oleville, munuaisvikaisille tai yliherkille, joidenkin käyttöä tulisi välttää auringolle altistuttaessa.

Jos epäröit hierontakäyttöä, ota yhteyttä aromaterapeuttiin tai tutustu alan kirjallisuuteen. Tippojen laitto tuoksulamppuun, löylyveteen, tai tyynynkulmaan sopii itsehoitoon. Eteerisiä öljyjä käytetään myös kylpyveteen muutama tippa johonkin emulgointiaineeseen sekoitettuna, samoin kääreisiin.

ANIS parantaa verenkiertoa, lievittää pahoinvointia, poistaa nesteitä.

APPELSIINI mm. mielialaa kohottamaan, rentoutumiseen, stressiin, hermostuneisuuteen, vatsa- ja kuukautiskipuihin. Tehostaa ruoansulatusta  ja lisää ruokahalua.

BASILIKA lievittää henkistä väsymystä. Voi lisätä keskittymiskykyä, terävöittää aisteja sekä helpottaa päänsärkyä ja migreeniä. Myös lihaskovettumiin. 

EUKALYPTUS on virkistävä, raikas, antiseptinen. Flunssaiselle, tukkoisuuteen, tappaa bakteereja. Lievitttää lihasjännitystä ja väsymystä. Huoneilmaa puhdistamaan.

FENKOLI on antiseptinen, nesteitä poistava ja aineenvaihduntaa kiihdyttävä öljy. Käytetty ilmavaivoihin, yskään, lihasjännityksiä laukaisemaan. Käytetään myös selluliitin ja liikalihavuuden hoitoon. Hyväksi  ikääntyvälle ja veltostuvalle iholle.

FRANKINSENS edesauttaa syvää mielenrauhaa - hyvä pelkotiloihin, stressiin. Edistää mietiskelyä, rauhoittaa ja syventää hengitystä. Apua myös kuivan ja vanhenevan ihon hoidossa.

GREIPPI ehkäisee ja hoitaa masennusta ja mielen jännitystiloja. Nesteitä poistavana soveltuu myös selluliitinhoitoon ja liikalihavuuden hoitoon lähinnä hieronnassa.
 
INKIVÄÄRI sopii pahoinvointiin, hengitysteiden tulehduksiin, flunssaan. Elvyttää heikkoa verenkiertoa, ruoansulatusta ja auttaa väsymystiloissa.  Inkivääri
vahvistaa elinvoimaa ja immuniteettia sekä elvyttää ja virkistää verenkiertoa. Se sopii sekoitettavaksi hyvin eri sitrusöljyjen kanssa, usein jo yksi tippa
inkivääriöljyä riittää.

KAMFERI sopii mm. sydämelle, lihasjännityksiä laukaisemaan, mustelmiin ja alhaiseen verenpaineeseen.

KANELI on antiseptinen. Käytetty mm. flunssaan, ruoansulatusvaivoihin, kuukautiskipuihin ja sydämen toiminnan vahvistamiseen.

KARDEMUMMA saattaa antaa itsevarmuutta tuoksumaljassa poltettuna. Käytetty myös lievittämään vatsavaivoja ja hengitystieongelmia.

KATAJA on virkistävä, puhdistava tuoksu. Sopii mm. reumaan ja kihtiin, auttaa nestekierrossa.

KÄHINÄ–kihokkiuute: Kähinä-kihokkiuute on ravintolisä astmaan, yskään ja käheyteen.

LAVENTELI tasapainottaa ja rauhoittaa. Edistää ihosolukon uusiutumista ja tasapainottaa talineritystä. Auttaa nukahtamaan. Lihasjännityksiin, kuukautiskipuihin, palovammoihin ja ihottumiin.

LIMETTI on raikas, virkistävä ja puhdistava tuoksu. Vastustuskyvyn nostoon, vilustumisoireisiin, ruuansulatusongelmiin, rasvaiselle iholle, hyönteisten pistoihin.

MIRHA rauhoittaa, edistää mielenrauhaa, tasapainoa ja henkistä tietoisuutta. Ientulehdusta hoitava, käytetään suuvesissä ja hammastahnoissa.

MUSKATELLISALVIA sopii kuukautisiin ja vaihdevuosiin liittyvään oireiluun. Rentouttaa, lievittää masennusta ja lihaskireyttä. Vahvistaa fyysisiä, hermostollisia ja seksuaalisia heikkoustiloja.

MUSTAKUUSI on hengitystiehyeitä avaava ja huoneilmaa desinfioiva öljy. Voimakkaasti virkistävä. Kääreinä nyrjähdyksiin ja venähdyksiin. Myös hiivasyndroomaan.

MÄNTY on antiseptinen, desinfioi huoneilmaa. Hengitysteitä avaava, yskään. Kannattaa polttaa tuoksulampussa erilaisten tartuntatautien aikana.

OREGANO on viruksia, bakteereita ja sieniä tappava. Sopii tulehduksiin, ruoansulatuksen avuksi, tasapainottaa kuukautiskiertoa, helpottaa allergioissa, hillitsee elimistön ylireagointia ärsykkeisiin ja torjuu hyönteisiä.
   
PATSULI on antiseptinen. Lievittää tulehduksia, hilseongelmia ja sieni-infektioita. Rauhoittava ja vahvistava öljy, kohottaa mielialaa ja sukuviettiä. Poistaa nestettä, vähentää ruokahalua. Myös mm. haavojen ja aknen hoitoon.

PIPARMINTTU on viilentävä. Sopii flunssaiselle, tukkoisuuteen, infektioihin, pahoinvointiin, vatsa- ja ilmavaivoihin. Päänsärkyä laukaiseva, hermoja tasaava, kohottaa verenpainetta – ei pitkäaikaiseen yhtäjaksoiseen käyttöön. Jalkakylpynä sopii hyvin väsyneille ja kuumottaville jaloille.

ROSMARIINI mm. väsymykseen, muistin elvytykseen ja nesteiden poistoon. Hyvä  kivunlievittäjä. Verenkiertoa ja ruoansulatusta stimuloiva. Saattaa nostaa verenpainetta.

SITRUUNA virkistää, raikastaa ja parantaa työtehoa. Tehostaa ruuansulatusta ja verenkiertoa, poistaa selluliittia ja lievittää päänsärkyä sekä ihon kutinaa. Sitruuna aiheuttaa valoherkkyyttä iholla ja siksi sen käyttöä on vältettävä auringonvalossa. Ei raskaana oleville.

TEA TREE (TEEPUU) on antiseptinen, desinfioiva. Sopii akneen, hiivasieneen ja hyönteisten puremiin.

THYME OIL (Thymus serpyllum) eli kangasajuruoho. Kangasajuruoho on antibakteerinen ja puhdistava. Tappaa sieniä ja bakteereita, irrottaa limaa. Käytetty mm. astmaan, yskään, keuhkojen vahvistamiseen ja hiivasyndroomaan.


TIMJAMI on antiseptinen, desinfioiva. Vastustuskyvyn kohentamiseen, flunssaan, yskään, hengitys- ja ruuansulatusvaivoihin. Ihon desinfiointiin tulehduksissa, aknessa. Lievittää kipua urheiluvammoissa, lihaskivuissa ja reumassa.

VALKOAPILA sopii mm. yskään, astmaan, PMS-oireisiin ja iho-ongelmiin.  Tulehdusta estävä ja lievittävä.

VÄINÖNPUTKI on puhdistava sekä desinfioiva. Edistää virtsaneritystä, lievittää reumaa ja kihdin oireita. Käytetty kipuja lieventämään, myös estämään stressiä ja masennusta. Myös ihovaivojen hoitoon.